Yhdysvaltalainen koripallovalmentaja Don Meyer sanoi johtajuuden esimerkistä näin: “It is foolish to expect a young man to follow your advice and to ignore your example”. Johtajuus siis vaatii esimerkin näyttämistä. Millaista esimerkkiä voi sitten näyttää ja mikä merkitys sillä on tiimihenkeen?
Johtajuus alkaa siitä että johtaja osaa johtaa itseään
Katsotaan asiaa urheiluvalmentajan näkökulmasta. Valmentaja (tai siis johtaja) luo käytöksellään ja teoillaan sen arvomaailman jossa yhteistä onnistumista haetaan. Hän tekee sen mitä pitää tehdä. Eli on ajoissa paikalla, valmistautunut, jne… Näin toimimalla hän näyttää esimerkkiä, tai ehkä pikemminkin asettaa yhteiselle tekemiselle raamit ja tekee osansa. Tätä voi sitten odottaa muiltakin. Tämä huomioiden johtajuuden ensimmäinen steppi on hoitaa oma pesä kuntoon, tehdä tarvittava työ, näyttää esimerkkiä.
Johtaja voi näyttää epäitsekästä tai itsekästä esimerkkiä, tai voi tietysti olla näyttämättä esimerkkiä ollenkaan….
Johtajuus on täysipäiväistä työtä ja siihen sisältyy paljon vastuuta. Johtajuuteen liittyy lukemattomia johtajuutta edellyttäviä tilanteita, eri paikoissa, eri aikoihin. Kaikissa näissä tilanteissa todellista johtajuutta on tarjolla ja johtajan arvomaailma ja valinnat määrittelevät lopputuloksen. Toimitaanko näissä tilanteissa “joukkueen tai tiimin etu edellä” vai “oma etu edellä”? Kumpaakin mallia näkee kun pitää silmänsä ja korvansa auki.
Epäitsekästä johtajuutta on se, että
- joukkue tai tiimi tulee johtajan ajatuksissa aina ennen omaa menestystä
- esimerkkinä toimiminen innostaa muita joukkueen tai tiimin puolesta työskentelyyn
- esimerkkinä toimimisen palkinto tulee joukkueen tai tiimin menestyksestä, ei omasta menestyksestä
Itsekästä johtajuutta on se, että
- oma menestys tulee johtajan ajatuksissa ennen joukkueen menestystä
- esimerkkinä toimiminen perustuu oman egon nostamiseen
- esimerkkinä toimimisen palkinto on lyhyen aikavälin voitto itselle, ei pitkän aikavälin voitto joukkueelle tai tiimille.
On itsestään selvää että omaa etua tavoitteleva johtaja ei saa porukoita innostumaan yhteisestä tavoitteesta. Kuten ei saa sekään johtaja joka ei näytä mitään esimerkkiä.
Kunnianhimoa, innostamiskykyä ja virtaa pitää johtajuudessa olla, mutta energia pitää suunnata yhteiseen menestykseen, ei omaan glooriaan. Jos oman egon kiillotus pilkahtaa liiaksi esille, on joukkue- tai tiimihengen myrkyttäminen alkanut.
Mikko +358 40 770 8490 tai mikkotanner@hotmail.com