Blogi 4 – Toisilta oppiminen on halpa ja nopea tapa oppia => ja sopii kaikille

Muistan omilta korisajoilta satoja muilta oppimisen tilanteita. Ne menivät suunnilleen näin… Valmentaja kävi läpi puolustuspelaamista ja totesi itsekseen että nyt puhumalla opettaminen ei tuota tulosta ja totesi: ”Juha. Tule tänne ja näytä kaikille minkälainen on oikeaoppinen puolustusasento”. Ja sitten Juha meni ja näytti ja me kaikki teimme perässä. Ja sitten taas korjattiin ja katsottiin ja lopuksi sen kyllä kaikki oppi ainakin jotenkin, kukin omalla tavallaan. Samaa metodia olen käyttänyt itse lukemattomia kertoja silloin kun vielä olin valmentajana. Ja tiedän, että tätä esimerkin kautta opettamista käytetään yleisesti.

Törmäsin samantyyppiseen ajatteluun täysin toisessa ympäristössä. Luin vastikään (aivan liian myöhään) Jack Welchin kirjan ”Voittajaksi”. Yhdessä luvussa käsitellään aihetta ”Johtajuus” ja siinä hän pohtii johtajien oppimista. Yksi lause menee näin: ”Te voitte – ja teidän pitäisi – ottaa oppia myös toisistanne”.

Screen Shot 2016-04-20 at 09.42.21

Toisilta oppimista tapahtuu myös mm dialogin kautta. Japanilainen professori Nonaka on tutkinut viime vuosituhannen lopussa uuden tiedon luomisen ja toisilta oppimisen yhteyttä. Hänen teorian mukaan uutta tietoa luodaan dynaamisessa prosessissa, jossa sekä puhuttua että hiljaista tietoa muunnetaan ja siirretään ihmisten välillä. Tässä prosessissa uutta tietoa syntyy tiedon sosialisoimisen, ulkoistamisen, yhdistämisen ja sisäistämisen kautta. Eli myös hiljainen tieto muuttuu näkyväksi.

Toisilta oppiminen on vain yksi oppimisen muoto mutta ei yhtään huono sellainen. Se maksaa vain sen että pitää silmät ja korvat auki.

Legendaarinen, jo edesmennyt koripallovalmentaja John Wooden kiteyttää toisilta oppimista näin: “Älä yritä olla parempi kuin muut. Opi muiden tekemisestä ja pyri olemaan paras versio itsestäsi. Menestys tulee tämän tekemisen sivutuotteena”

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s