Oletetaan että kaikki johtajat ovat hyviä johtajia. Maailma on täynnä opuksia, tekstejä ja videoita, joissa lukijalle tai kuulijalle kerrotaan hyvän johtamisen teesit. Kaikilla on kokemuksia ja näkemyksiä hyvistä johtajista, joko työelämästä, harrastuksista tai julkisuudesta. Näiden kokemusten lisäksi meille tarjotaan valmiita vastauksia johtamisesta (niin kuin tässäkin).

Keille hyville johtajille johtaminen on ehkä helpompaa kuin toisille?

Stanfordin psykologi Carol Dweck kirjoitti vuonna 2007 kirjan nimeltä “Mindset, The New Psychology of Success”. Kirjassa hän oivalluttaa lukijan kahteen eri ajattelutapaan. “Kiinteä” ajattelutapa olettaa, että luonteemme, älymme ja luovuutemme ovat kiveen hakattuja, emmekä pysty muuttamaan niitä järkevällä tavalla. Menestys tämän ajattelutavan mukaan perustuu siis ominaisuuksiin, joiden hyvyys tulee todistaa ja samalla välttää epäonnistumista kaikin keinoin. Paukut pitää laittaa siihen että näyttää hyvältä ja viisaalta.

Toinen ajattelutapa on “kasvu” ajattelu. Siinä perustana on haasteet ja kehittyminen. Epäonnistumiset nähdään kasvumahdollisuutena, ei jonkin taidon tai ominaisuuden puutteena. Näin ajattelevat ihmiset uskovat, että henkilön todellinen potentiaali on tunnistamaton. He ajattelevat, että on mahdotonta etukäteen nähdä, mitä kaikkea on saavutettavissa intohimolla, puurtamisella ja harjoittelulla. Tämä “kasvu” ajattelutapa on Dweckin mukaan avain menestykseen. Se luo intohimon oppimiseen sen sijaan että janoamme hyväksymistä.

Dweckin kanssa samaa mieltä ovat useat suomalaiset johtajat. Olen kysynyt kymmeniltä suomalaisilta johtajilta saman kysymyksen: “Miksi johtaminen on toisille johtajille helppoa?” (oletetaan edelleen että kaikki ovat hyviä johtajia).

Suomalaisten johtajien vastaukset tähän kysymykseen mukailevat “kasvu” ajattelutapaa. Kiteytetysti: He joille johtaminen on helppoa haluavat kehittyä. He haluavat ja uskaltavat puhua oppimishalustaan ja osoittavat siten halunsa kehittyä. He suhtautuvat oppivaisesti muiden näkemyksiin ja osoittavat yhteisellä tekemisellä sitoutumisensa yhteiseen tulevaisuuteen ja kehittymiseen. Heille yhteinen kasvaminen ja esimerkkinä toimiminen on automaatio. Heidän perusarvonsa kuten muiden huomioon ottaminen, sanansa pitäminen ja muihin luottaminen ovat itsestään selvyyksiä. Heidän ei tarvitse sanoilla ja roolilla osoittaa muille olevansa tittelinsä takia muita arvostetumpi tai parempi. Heille kaikki ovat tärkeitä ja heillä on vankkumaton usko parempaan huomiseen yhdessä muiden kanssa. Heillä on myös rohkeus luopua jostain omasta.

Heille johtaminen ei ole asiantuntijana esiintymistä, kopioimista, luetun referointia tai muiden näkemysten ja ajatusten painokasta esittämistä. Siten toimimalla jäisi liikaa vastuuta oman ainutlaatuisuuden todistamiselle ja se ei voi olla helppoa (voin olla myös väärässä)

Suomen koripallomaajoukkueen eli “Susijengin” päävalmentaja Henrik Dettmann kiteytti oman vastauksensa näin vuonna 2008: “Ne johtajat, jotka uskaltavat itse tulla johdetuiksi kokevat johtamisen helppona”. En tiedä olisiko hänen vastauksensa tähän samaan kysymykseen nyt vuonna 2015 kovin erilainen. En usko.